Taiteen kuvista

Kuvataiteen opiskelua verkossa

Mallus

Kokemuksia Flickr- kuvanjakoalustan käytöstä lukion ja yläkoulun valokuvakurssillla

Olen tämän syksyn 2007 opettanut kuvataiteen valokuvakurssia Flickrissä sekä lukiossa, että yläkoulussa 8. luokkalaisille. Alusta on osoittautunut erittäin hyväksi ja monipuoliseksi opiskelufoorumiksi. Puolen vuoden kokemuksesta on herännyt monenlaisia ajatuksia ja pedagogisen kehittämsen ideoita. Uuden välineen käyttöön harjaantuu pikkuhiljaa ja ensi keväänä uuden kurssin alkaessa osaan ehkä jo väistää pahimmat sudenkuopat.Tässä joitain ajatuksia Flickrin hyvistä ja huonoista puolista.

Hyvät puolet:
-jokaisella opiskelijalla on oma sivu, jolle kuvia voi tuoda kurssikuvien lisäksi muutenkin.
-opettaja voi helposti luoda ryhmiä, joihin opiskelijat tuovat kuvansa muiden ryhmäläisten nähtäväksi (ryhmän voi perustaa julkiseksi tai eriasteisesti suljetuksi).
-tehtävien luonti ryhmään on helppoa
-keskustelu ja palaute kuvista näkyvät jokaisen kuvan alla
-ujot oppilaat kirjoittavat palautetta mielellään - he pääsevät mukaan keskusteluun
-viestiä voidaan myös sisäisellä sähköpostilla - opettajaan saa yhteyden myös kurssin ulkopuolla
-avointa ympäristöä pääsee käyttämään mistä tahansa ja koska tahansa
-opiskelijat saavat palautetta kuvistaan myös ryhmän ulkopuolelta - Flickr on todella suuri yhteisö
.opikelijat voivat käyttää suuren yhteisön valtavaa kuva-aineistoa opiskeluun ja he voivat kommentoida myös muiden kuvia
-valokuvaharrastajien yhteisöissä tapahtuu itsenäistä opiskelua ja omatoimista ryhmäytymistä - opiskelija voi jatkaa opintojaan kurssin päätyttyä
-opiskelijat voivat luoda omia ryhmiä
-kuva-aineistoa voi oppilaan suotumuksella käyttää koulun julkaisuissa ja materiaalista on helppo luoda näyttelyitä koulun kotisivuille, kalentereita yrityskasvatuksen tarpeisiin
-kuvat ovat tallessa opettajan ariviointia varten ja helposti arvioitavissa koska tahansa

Huonot puolet tai uhkakuvat:
-suuressa yhteisössä on aina liikkellä myös sairaita jäseniä - OPISKELIJAN TIETOTURVA ON ERITTÄIN TÄRKEÄÄ! Opiskelijan on turvallista käyttää nickiä. Kuvissa ei ole suotavaa näkyä tunnistettavia ihmisiä - ei varsinkaan nuorien opiskelijoiden kuvia.Opiskelijoiden kanssa on syytä keskustella uhkakuvista - ja kenties määrätä tietyt yhteiset säännöt koulukurssin Flickr-käytölle.
-työtapa vaatii opettajalta tiivistä sitoutumista jatkuvaan palautekeskuteluun
-jo ennestään nettiriippuvaiselle opiskelijalle verkko-opikelu voi olla tekosyy koneella istumiseen kotona vai voiko?


Uhkakuvista huolimatta tai ehkä juuri siksi näen tärkeänä avoimen oppimisympäritön koulukäytön. Opettajan johdolla voidaan löytää ympäristöjä, joilla on oppimisen kannalta merkitystä. Sosiaalisen median käyttö on suurimmalle osalle opiskelijoita arkipäivää. Opettajana koen, että minun on oltava tietoinen näissä uusissa ympäristöissä tapahtuvista muutoksista. Haluan olla tuomassa median viihteellisen annin lisäksi jatkuvan oppimisen ilmapiiriä sosiaalisen median käyttöön.

Share 

Add a Comment

You need to be a member of Taiteen kuvista to add comments!

Join this Ning Network

riina Comment by riina on May 17, 2008 at 10:24pm
Nettiriippuvainen opettaja voi myös aiheuttaa kaikenlaista ongelmaa ;- ) muuten olen tosiaan samaa mieltä kanssasi. Pitäisi vain opettaa opettaja a) tunnistamaan b) eliminoimaan uhkat.
Mallus Comment by Mallus on December 3, 2007 at 5:59pm
Osoite kurssille http://www.flickr.com/groups/digi2007/

About

Mallus Mallus created this Ning Network.

Badge

Loading…

© 2009   Created by Mallus on Ning.   Create a Ning Network!

Badges  |  Report an Issue  |  Privacy  |  Terms of Service