Miten olet kuvataidetta verkossa opiskellut? Millaisia välineitä olet siinä käyttänyt? Oletko opettanut kuvataidetta verkossa? Miten olet sen järjestänyt? Täällä sosiaalisen median opetuskäytöstä innostunut kuvataideopettaja toivoo keskustelukumppania aiheeseen. Kootaan yhteen kokemukset ja opitaan yhdessä uusia polkuja kuvataiteeseen.
Olen käynyt Jyväskylän yliopistossa taidehistorian perusopintoja jo jotakin 2004 Optima-alustalla. Hieno kokemus käsitellä Barokkiaikaa roolipelin kautta. Eräs parhaimpia verkkokursseja, joita olen itse suorittanut.
heippa vaan, Taidehistorian kurssi taitaa olla suljettuna Optimassa. Idea oli kuitenkin se, että kaikki opiskelijat saivat nimet, joilla esiinnyttiin Optimassa. Minä mm. olin André Le Nôtre, josta en ensin tiennyt mitään. Opettajalta sain pienen vinkin henkilöstäni ja loput etsin itse esim. googlesta. Jokaisen piti lähettää muistaakseni 3:lle eri jäsenelle viestiä (eli piti selvittää myös keitä he olivat).
Oli mielenkiintoista ja hauskaa kun yhtäkkiä sai viestin esim. italialaiselta kuvanveistäjältä (roolit olivat eri puolilta Eurooppaa, mutta nivoituivat jotenkin joko todellisesti tai joskus mielikuvituksen mukaan toisiinsa), että miten aurinko laskeutuu palatsin takapihalle... olinhan itse Versaillesin pääpuutarhuri. Myös joku piispa oli rikkonut nilkkansa puutarhan suihkulähteen luona.
Itse piti tietysti vastailla parhaan kykynsä mukaan, ja etsiä jatkotietoa niin ihmisistä, kuin heidän työstäänkin. Esimerkiksi tuo kuvanveistäjä vastasi selitykseeni, että hän tekee tuota mainitsemaasi työtä vasta 10 vuoden kuluttua, Kyseessä on nyt aivan eri patsas.
Menipäs sekavaksi, mutta toivottavasti saat hieman kiinni, miten homma oli rakennettu. Toimisi varmaankin vaikka lukioikäisillä loistavasti, kunhan alku saadaan motivoitua hyvin.